I-divarissa ylempään loppusarjaan selviytyvät joukkueet alkaa olla käytännössä selvillä, vaikka kaksi kierrosta on vielä pelaamatta. Ylempään loppusarjaan eli sarjapaikkansa ensikaudeksi varmistaneet joukkueet näyttäisi olevan tällä hetkellä Saarelainen, Pöyry, Kokkola ja Rissanen. Alempaan loppusarjaan näyttäisi jäävän seuraavat neljä, joista yksi lunastaa sarjapaikkansa ensi kaudeksi: Vähälä, Lönnberg, Manninen ja Härkälä.

II-divarissa Loimaan joukkue lähti tavoittelemaan kolmossijalta kärkijoukkue Lumijärveä ja kakkosena olevaa Perkiön joukkuetta. Loimaa pelasi varmoin ottein kaikki kolme peliä ja otti viikonlopusta voitot 11-5, 10-3 ja 10-5, Nämä voitot ei kuitenkaan nostanut sarjasijoitusta, koska myös Lumijärven joukkue voitti kaikki viikonlopun pelinsä, Perkiön joukkueen kannoille kuitenkin noustiin, ollen nyt samoissa sarjapisteissä.

Sarjaa on jäljellä enää Loimaan osalta neljän pelin verran ja se jatkuukin heti 10.-12.1.2014 Lohjan Kisakalliossa. Siellä kohtaamme mm. Perkiön joukkueen, joka tulee olemaan varmasti ratkaiseva sarjasijoituksen suhteen. Sarjan voitto on vain teoriassa mahdollinen, sillä Lumijärvi johtaa sarjaa kolmen voiton turvin, toki yhden pelin enemmän pelanneena. Loimaalaiset hävisivät tällä kaudella ratkaisevasti kahdesti juuri kyseiselle Lumijärven joukkueelle.Loimaan joukkueessa tällä kaudella on mukana Jouko ja Pertti Pihtilä, Eino Merta, Jorma Rinne, Jarmo Lintukangas ja Mika Matarmaa