Mitalit ratkesi Harjavallassa pelatussa päätösturnauksessa 4.5.2014. Kivikopla oli jo varmistanut mestaruussarjan finaalipaikan ennen turnausta. Toisesta finaalipaikasta pelattiin Loimaa Bluesin ja Harjavalta I välillä. Peli käynnistyi loimaalaisittain vähän epäonnisesti, kun vastustaja pääsi kahden ensimmäisen pään jälkeen jo 3-0 johtoon. Kolmaskin pää tyrittiin, kun ei rökäle pääksi kehkeytyneestä päästä lopulta pystytty ottamaan kuin yksi piste. Neljännen pään jälkeen onnistuttiin varastaen kampeamaan tasoihin, mutta viides pää koitui kohtaloksi, kun kahdesta taktisesta vaihtoehdosta viimeisessä kivessä päädyttiin jälkiviisaana väärään ja kaverille tarjoutui ratkaiseva 6-3 johtoasema. Viimeisessä päässä koko ajan säilyin teoreettiset mahikset tasoitukseen, mutta viimeiselle kivelle jäi lähes mahdoton tuplapoisto. Harjavalta finaaliin lukemin 6-4. Loimaalle vain lohduttava pronssimitali.Länsi-Suomen mestaruus finaalipelissä meni Tapani Härkälän Harjavalta I -joukkueelle. Tapanin voittojoukkueessa pelasi finaaliturnauksessa Kari Soikkeli, Ari Kuusholma ja Markku Olshin. Onnittelut koko joukkueelle!

Myös karsintaturnaus pelattiin samaan aikaan. Panoksena oli mestaruussarjapaikka ensi kaudeksi, josta mittelivät mestiksen viimeinen ja I -divarin kaksi parasta joukkuetta. Mestiksen Slideshow Tarpereelta luovutti paikkansa ilman pelaamista, joten mestaruussarjapaikasta pelattiin kahdeksan pään finaalipeli Harjavalta II ja Loimaan HuruUkkojen välillä. Peli oli tasainen kunnes loppua kohti peli kääntyi harjavaltalaisille. Harjavalta II lunasti mestispaikan lopulta lukemin 11-3. Tervetuloa mukaan taas ensi kaudella. Uusille joukkueille I-divari on sopiva paikka päästä ottamaan tuntumaan alueen curling-joukkueista. Mestaruussarja on jo huomattavasti kovatasoisempi sarja.