mennessä Trival | huhti 16, 2019 | Yleinen
Länsi-Suomen liigassa pelattiin viime kaudella kahdella sarjatasolla. Kokeneemmat joukkueet pelasivat mestaruussarjaa, josta on muodostunut jo melko tasokas sarja maakunnan parhailla jäillä Loimaan putkessa ja Harjavallan curlinghallissa. Loput joukkueet pelasivat leppoisamman sarjan liigan divarissa, jota pelattiin kaikilla pelaajapaikkakunnilla.Tänä vuonna sarja jatkuu. Nyt on aika kasata joukkue, ilmoittautuminen on avattu liiton sivuilla. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita. Curling liiton sivuilla toimii tulospalvelu ja otteluohjelma kauden aikana.Ideoita, kehitysehdotuksia ja ilmoittautumisia otetaan vastaan osoitteessa mika.matarmaa@gmail.com
mennessä Trival | huhti 16, 2019 | Yleinen
Pihtilät selviytyi seniori SM -karsinnoista lohkovoittajina Loimaalla pelattavaan finaaliviikonloppuun.
2.-4. tammikuuta senioreiden curlingin suomen mestaruudesta mittelöi kahdeksan joukkuetta.
Harjavallassa 14.-16. marraskuuta pelatussa karsintaturnauksessa mukana oli myös Loimaalta Enbergin joukkue, heidän saldoksi jäi yksi voitto, kolme tappiota, joka ei riittänyt tällä kertaa jatkopaikkaan. Pihtilöiden joukkueessa pelasi Pekka, Eero, Jouko ja Pertti Pihtilä (skip). Onnea heille SM -mestaruuden tavoitteluun.
mennessä Trival | huhti 16, 2019 | Yleinen
LoimaaBlues selvitti tiensä mitalipeleihin runkosarjan päätöskierroksella Harjavallassa 8.3.2015 sijoittuen runkosarjan kolmanneksi. Runkosarjan voitto meni Hiittenharjun joukkueelle, joka selvitti myös tiensä suoraan Mestiksen finaaliin. Toisesta finaalipaikasta pelaa Loimaa Blues ja CHCC:n Kivikopla. Alavuden ja CHCC1:n joukkueet ottivat neljännen ja viidennen sijan tasapistein. Viimeiseksi jätettiin Pihtilät, jotka jatkaa sarjakarsinnoilla Divarin parhaiden joukkueiden kanssa, jotka ovat Loimaan WCC ja Huru-Ukot ja kolmantena Huittisten Heimo Kankaanrannan kipparoima joukkue.Suuri kiitos kaikille liigaan osallistuneille joukkueille. Jatketaan taas ensikaudella!!
mennessä Trival | huhti 16, 2019 | Yleinen
Pihtilät pelasi vakuuttavasti liigakarsinnoissa. Ensin välierissä kaatui Divarin runkosarjan voittaja WCC 6-1. Finaaliin he saivat vastaan toisesta välierästä nousseen Heikki Enbergin Huru-Ukkojen joukkueen, joka kaatoi huittislaiset niukasti 6-4.
Karsintafinaali oli erittäin tiukka molempien vuorotellen johtaen, kunnes seitsemännessä päässä Pihtilät varasti neljä pistettä. Viimeisessä päässä HuruUkkojen kiri ei enää riittänyt, vaan loppunumeroiksi kirjattiin Pihtilöille 7-5 voitto.
Onnittelut molemmille, Pihtilät piti Mestispaikkansa ja Huru-Ukot pelasi itsensä Divarin voittoon.
mennessä Trival | huhti 16, 2019 | Yleinen
L-S liigan mitalipelit pelattiin Hiittenharjun curlinghallissa 22.3.2015. Mukana oli kolme parasta joukkuetta. Ensin pelasi runkosarjan toinen ja kolmas. Tässä pelissä kohtasi Loimaa Blues ja CHCC:n Kivikopla. Loimaalaiset aloitti pelin vahvasti, ensimmäisessä päässä saatiin viimeisen kiven turvin taululle 3-0, toisessa päässä varastettiin kaksi lisää. Peli jatkui vakuuttavien suoritusten ansiosta hyvin loimaalaisten hallinnassa, joten Kivikoplalle ei jäänyt mahdollisuuksia kuroa etumatkaa kiinni, vaan loppunumeroiksi kirjattiin selvät numerot 9-3.
Finaalissa vastaan asettui Tapani Härkälän joukkue. Kolme ensimmäistä päätä Loimaa Blues pelasi huolellisesti puolustaen, mutta tilanne luisui 1-3 tappiolle. Seuraavat päät jouduttiin pelaamaan rohkeammin, mutta taidot ei tällä kertaa riittänyt vastaamaan Harjavallan tasokkaaseen peliin. Viidennestä päästä kaveri varasti neljä pistettä ja peli oli käytännössä siinä. Taisi välieräpelikin painaa vähän puntissa, eikä uskokaan riittänyt enää. Loppunumeroiksi kirjattiin tylyt 1-9.
Onnittelut Hiittenharjun joukkueelle, he uusivat liigan mestaruuden. Joukkueessa palasivat Tapani Häkälän lisäksi Markku Olshin, Ari Kuusholma, Miia Turto ja Jari Turto
Loimaan Hopeajoukkueessa pelasi Eino Merta, Tiina Rajala, Juha Jalonen, Rami Matarmaa, Eki Mäkeläinen ja kapteenina Mika Matarmaa.